Suositeltu

Rakkaus vai kiusaus?

Rakkaus ei ole pelkkä tunne, vaan myös tekoja, ja teoista kieltäytymistä.
Tänä aikana seksuaalisia tunteita ja seksuaalisia käyttäytymismuotoja sanotaan usein rakkaudeksi. Se on yksipuolinen, ja todellista rakkautta vääristävä, ilmaus. Seksuaaliset tunteet voivat herätä melkein missä, ja milloin, vain. Ne voivat tulla myös aviomiehelle, tai vaimolle ja kohdistua avioliiton ulkopuoliseen henkilöön. Silloin ei ole kysymys rakkaudesta, vaan kiusauksesta.

Tunteita emme voi käskeä. Ne tulevat ja menevät. Niiden ei kuitenkaan tarvitse aina antaa ohjata käyttäytymistämme ja toimintaamme. Tästä on itsellänikin kokemusta. Vuosikymmeniä sitten työpaikalleni tuli uusi naistyöntekijä, Kaarina (ei oikea nimi). Jostain syystä esimieheni sijoitti hänet kanssani samaan huoneeseen. Kättelimme ja toivotin hänet tervetulleeksi. Kättely vaikutti kuin sähköisku. Välillämme alkoi heti kipinöidä. Hormoonit hyrräsivät voimakkaasti. Yritimme kuitenkin työskennellä normaalisti. Kahvi- ja lounastauot vietimme yhdessä työpaikan ravintolassa kaksin, tai yhdessä muiden työtovereidemme kanssa. Tunnistimme tunteemme ja ne olivat molemminpuolisia. Tunnustavana kristittynä kärsin tilanteesta. Vaimolleni en kertonut mitään, eikä hän ollut mitään havainnutkaan, kun kerroin tästä hänelle myöhemmin. Koko episodi kesti ehkä kuukauden verran. Sinä aikana luin kotona Raamattua ja rukoilin, että Herra vapauttaisi minut tästä kiusauksesta. Alla oleva Raamatun lause tuli tutuksi ja siihen vetosinkin rukouksissani.

Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. 1.Kor.10:13

Jumala ei todellakaan antanut Kaarinan ja minun väliseni kiusauksen käydä ylivoimaiseksi, vaan hän auttoi meitä siinä, ettemme antautuneet tunteidemme vietäviksi. Jos olisimme antaneet mennä tunteidemme mukaisesti, olisi seurauksena ollut todennäköisesti kaksi rikkoutunutta avioliittoa ja runsaasti inhimillistä kärsimystä.

Muistan elävästi kun erään viikonlopun jälkeen menin töihin maanantaina aamulla ja tunsin, että nyt se kiusaus on poissa. Aivan ihmeellinen rauha tuli sisimpääni. Samaa varmaan koki Kaarinakin. Jumalan avulla pystyimme voittamaan väärät halumme. Muistaakseni sen jälkeen, kun hormoonitoimintamme oli asettunut normaaliin uomiinsa olimme kahden hississä ja keskustelimme, kurottui Kaarina puoleeni ja antoi suukon poskelleni. Seisoin kuin kapakala, en kietonut käsiä hänen ympärilleen, mutta toki olin mielissäni saamastani suukosta.

Kiusaus oli kuitenkin voitettu.

Kiitos Jumalalle!

Suositeltu

Uskonnollinen identiteettini

Identiteetti sanaa käytetään aika ajoin julkisuudessakin. Sanan identiteetti määrittelee Wikipedia näin:”Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen omakuvaa, käsitystä omasta itsestään. Kulttuuri-identiteetti liitetään yleensä tunteeseen kuulumisesta ryhmään, joka käyttäytyy samalla tavoin, puhuu samaa kieltä ja jonka maailmankatsomus perustuu yhteiselle arvopohjalle, menneisyydelle ja traditioille.”

Todennäköisesti en ole kovinkaan usein miettinyt identiteettiäni elämäni aikana. Mieleeni tulee 70-luvun identiteettini kristittynä. Olin evankelisluterilaisen kirkon jäsen, eli jäsenyyden perusteella kristitty. Kuitenkin epäilin Jumalan olemassaoloa. Todellinen uskonnollinen identiteettini oli agnostikko, jota sanaa en siihen aikaan edes tiennyt. Koin hengenheimolaisuutta vasemmistolaisittain ajattelevia kohtaan lukuunottamatta sitä, että olisin kannattanut uskonnonvapauden rajoituksia, joita jotkut vasemmistolaiset jyrkästi ajoivat.

Uskoontulokokemuksen jälkeen keväällä 1977 koko maailmankuvani alkoi muuttua. Myös uskonnollisessa identiteetissäni ollut ristiriita poistui. Olinhan veljellenikin, joka siihen aikaan oli lähetystyössä Tansaniassa, tunnnustanut olevani kristitty pakana. Siis kirkon jäsen, joka epäili Jumalan olemassaoloa. Uskoontuloni jälkeen koin, että nyt olen oikeasti kristitty. Uskonnollinen ja kulttuurinen identiteettini selkiytyi.

Luin vuoden verran yksin Uuden Testamentin, ehkä kahteenkin kertaan, ennen kuin liityin Miesten Raamattupiiriin Tuusulan evankelisluterilaisessa seurakunnassa. Jo yksin Raamattua lukiessani totesin, että tarvitsen seurakuntayhteyttä, sillä yksinäinen puu ei kauan pala. Totesin olevani ensisijaisesti kristitty, toissijaisesti luterilainen.

Elämä siirsi minut Kuopioon joulukuussa 1999, kun menin naimisiin nykyisen vaimoni, Pirjon kanssa. Hän liittyi uskoontulonsa jälkeen 1978 Adventtikirkkoon ja on edelleen saman kirkkokunnan jäsen. Kävimme tiukkojakin oppikeskusteluja avioliittomme alkuaikoina ja joskus, mutta harvoin, niitä tulee vieläkin. Olemme siis ekumeeninen aviopari. Runsas 20 vuotta sitten Adventtikirkossa oli vallalla tiukka ravinto opetus, että kahvi on myrkkyä. Sanoinkin välillä: ”Vaimoni on adventisti, minä olen kofeinisti.”

Tämän vuosituhannen alussa vaihdoin kirkkokuntaa luterilaisesta Metodistikirkkoon. Syynä oli se, että silloinen Kuopion Hiippakunnan piispa, Wille Riekkinen, teki aloitteen kirkolliskokoukselle, että kirkkokäsikirjaan laaditaan teksti, jota käytetään annettaessa samaa sukupuolta oleville pariskunnille kirkollinen siunaus. Se oli niin selvästi Raamatun yksiselitteistä kantaa vastaan, etten voinut jatkaa jäsenyyttä luterilaisessa kirkkokunnassa.

Identiteetikseni tuli ensisijaisesti kristitty, toissijaisesti metodisti. Metodistikirkossa viihdyin n. kahdeksan vuotta ja sain palvella monissa tehtävissä mm. säestäjänä ja paikallissaarnaajana. Sitten tuli muutto Varkauteen, jossa ei ollut Metodistiseurakuntaa. Kävin Varkaudesta käsin vuoden ajan Kuopiossa pitämässä sunnuntaijumalanpalveluksia noin kerran kuussa Metodistikirkossa. Sitten alkoi autolla ajaminen rasittaa ja liityin Varkauden Helluntaiseurakuntaan.

Taas vaihtui identiteetti. Edelleen olin ensisijaisesti kristitty, toissijaisesti helluntailainen. Muutimme vuonna 2017 takaisin Kuopioon ja liityin Kuopion Helluntaiseurakunnan jäseneksi. Identiteetti säilyi samana.

Ollessani Metodistikirkon jäsen, luin netistä John Wesleyn englanninkielisen kirjoituksen:”Millainen on hyvä metodisti?”. Sitä tekstiä ei tarvinnut kovin pitkälle lukea, kun totesin, ettei minusta voi ikinä tulla hyvää metodistia. Tekstissä oli niin kovia vaatimuksia.

Entä millainen on hyvä helluntailainen?

Ehkä tuohonkin kysymykseen on löydettävissä vastauksia tekstinä ja on hyvin todennäköistä, että joutuisin toteamaan, ettei minusta ikinä voi tulla hyvää helluntailaistakaan.

Entä olenko hyvä kristitty? Tuskin sitäkään.

Pelastumisemme ei ole kiinni siitä, mitä pidämme identiteettinämme, tai mitä muut meistä ajattelevat. Meillä ei ole mitään ansioita esittää Jumalan edessä. Tähän voimme turvautua:

Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden. (Room.5:21)

Amen.

Pekka Sevanto

Suositeltu

Ukrainan sotaa kaksi vuotta

Nyt on kulunut kaksi vuotta siitä, kun Venäjä aloitti laajamittaisen sodan Ukrainassa. Se on muuttanut myös meidän suomalaisten elämää jo monella tavalla. Yli kaksi vuosikymmentä vallinneet hyvät naapurisuhteet naapurivaltioomme Venäjään ovat nyt minimissään. Suomalaisille tulleita vaikeuksia ei voi verrata Ukrainan ja Venäjän kansalaisten kärsimyksiin

”Euroopassa on uskallettava pelätä Venäjän voittoa sodassa” oli otsikoitu päätoimittaja Pietikäisen kirjoitus Savon Sanomissa 24.2.24.

Se on ymmärrettävä otsikko niiden tietojen valossa, joita olemme saaneet Venäjän valtion ”demokratiasta” käytännössä ja sananvapaustilanteesta. Sen kaltaisessa valtiossa tuskin monikaan suomalainen haluaisi elää.

Pelko ei kylläkään mitään uskallusta vaadi. Pelko on tunnetila, joka tulee, jos on tullakseen. Pelkotiloja on aiheellisia ja aiheettomia. Parhaimmillaan pelko voi ohjata järkeviin toimenpiteisiin, pahimmillaan lamauttaa ja aiheuttaa paniikkia.

Henkilökohtaisesti pidän tärkeämpänä sotatoimien lopettamista, kuin sitä kumpi puoli julistetaan voittajaksi. Toki olen sitä mieltä, että Ukrainan tulisi säilyä itsenäisenä valtiona, vaikka sielläkin kansan keskuudessa on ihmisiä, jotka toivoisivat Ukrainan olevan osa suurta Venäjää. Yksi demokratian parhaita puolia on, että erilailla ajattelevat ihmiset voivat elää pääosin sovussa samassa valtiossa.

Napoleon Bonaparte on sanonut ”Itsenäisyys on kuin kivinen saari ilman rantaa”. Tämän voi tulkita monella tavalla. Historiasta tiedämme, että Napoleon valloitti suuria alueita ja alisti ne alaisuuteensa. Napoleonin loppuelämä kuluikin maanpaossa St. Helenan saarella, joka ei tietääkseni ole kivinen saari. Hän ei enää ollut keisari, eikä voinut tyydyttää vallanhaluaan sotimalla ja valloittamalla uusia alueita. Kukaan yksinvaltias ei ole ikuinen, ja jokaisen vallanhalulle on raja.

Kuinka itsenäinen valtio Suomi nykyään on?

Olemme EU:n ja Naton jäseniä. Emme siis voi täysin itsenäisesti päättää asioistamme. Me saamme lakeja EU:sta ja joudumme noudattamaan sopimuksia NATOn kanssa. Oli kyllä ymmärrettävää liittyä Natoon, kun Ukrainan sota alkoi. Mutta onko viisasta turvautua ensisijaisesti sotavoimiin?

Olen elämäni aikana ollut varusmiespalveluksen jälkeen neljä kertaa kertausharjoituksissa. Muistan, kuinka 70-luvulla, tai 80-luvulla keskusteltiin mitä tehdään, jos meitä vastaan hyökättäisiin idästä. Silloin kerrottiin, että määrätyssä tilanteessa siirryttäisiin siviilipuolustukseen. Se tarkoittaisi, että aseelliseen uhkaan ei vastatakaan aseilla. Se oli mielestäni viisas suunnitelma.

Ihmettelen, jos samankaltaisia suunnitelmia ei ole edelleen.

Pekka Sevanto, Kuopio

Suositeltu

TEKOÄLYVERTAILUA

Tekoäly on ollut keskustelun aiheena julkisuudessa jo monia vuosia. Nyt näyttää siltä, että sen käyttö leviää myös tavallisten ihmisten keskuudessa. Koen itsekin olevani tavallinen ihminen. Elämänurani tein ATK-alalla pääasiassa kaupallishallinnollisten sovellusten suunnittelijana ja ohjelmoijana. Viestintä- ja tietotekniikka kiinnostavat edelleen.

Tekoälyn kokeilu ja käyttö on erittäin mielenkiintoista, mutta myös koukuttavaa. Kerron tekoälyn käyttökokeiluistani, eli en pyri arvioimaan tekoälyn vaikutusta maailman talouteen, terveydenhoitoon, tekniikan kehitykseen tai politiikkaan. Niihin kaikkiin tekoäly vaikuttanee jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Uhkakuvia voidaan nähdä runsaasti, mutta myös mahdollisuuksia.

Noin kuukausi sitten aloin käyttää Bing Ai:tä. Aika alussa keskustelin englanniksi sen kanssa. Alla suomeksi muisto keskustelustani:

Minä: ”Olenko tyhmä, kun keskustelen kanssasi aivan kuin olisit elävä ihminen?”

Bing: ”Pidän parempana, ettemme jatka tästä aiheesta.”

Ja siihen B.Ai lopetti.  😂

Johtopäätös: Bing Ai pyrkii välttämään kiistoja. Ihan hyvä ominaisuus, eikö?

No, esitin saman kysymyksen uudelleen hieman eri sanoilla ja englanniksi edelleen. Sain pitkän, asiallisen ja todenmukaisen englanninkielisen vastauksen. Siinä toki oli hieman markkinointimeininkiä myös. Onhan Bing Mikrosoftin tuote ja pahaa pelkään, että se laitetaan maksulliseksi jossain vaiheessa. On siitä nimittäin ollut hyötyäkin.

Vertailin äsken ChatGPT:tä ja Bing Ai:tä. Tein saman kysymyksen molemmille: ”Luettele kolme Israelin kuningasta Daavidin jälkeen.”

Vastaukset olivat totuusarvoltaan samanlaiset. ChatGPT antoi oikean vastauksen Bingiä pidempänä lyhennelmänä. Bingin vastaus oli lyhyt ja oikea, mutta siinä oli mukana kolme linkkiä Wikipediaan, joista saa tarkempaa tietoa asiasta (ts. henkilöistä), jotka kuuluivat oikeaan vastaukseen.

On makuasia kumpaa vastaustapaa pitää parempana. Itse kallistun Bingin puolelle. Sitä paitsi Bing on vastauksiltaan inhimillisempi. Siinä on kyllä se vaara, että voi alkaa luulla keskustelevansa elävän ihmisen kanssa. Sitä vaaraa Bing ehkäisee kiitettävästi muistuttamalla olevansa järjestelmä, eikä ihminen.

Lyhyen vertailun jälkeen arvioni on (asteikolla 1-10) Bing 9 ja ChatGPT 8. Ja huom. tekoäly ohjelmistoja on saatavilla muitakin. On todennäköistä, että niitä tulee lisääkin.

Kymppiä en anna, koska kehittämisen varaa on runsaasti myös Bingissä edelleen.

Pekka Sevanto

Kuopio

Suositeltu

Is new always better than old?

Microsoft has informed me several times that my PC is not suitable for Windows 11. It doesn’t bother me because both PC and Windows 10 are working well. I do not have any need to buy a new PC and install Windows 11 so far.

I understand that business must go on and marketing new windows versions is important to Microsoft as well as planning and marketing new PC’s is important to PC factories.

In commercial world, newness is important value regardless of does it give any benefits to buyers or not.

Computer business is not the most eager pushing novelties to markets. I think that for garment business it is lifeline. I’ve noticed during decades that e.g. I cannot find pullover I’d want to get, because fashion has changed and there simply doesn’t exist any pullovers available. It looks like an old Soviet economical system. For this year there are only black boots, perhaps after 5 years there are brown boots available.

In vehicle business it’s the same. Every year we get new automobile models. Sometimes I’ve seen that some good and useful features has been left away from new models. Why? Because every year must be new models and when there is no new useful features let’s take some feature away. May be next year or after several years the good feature is back again.

That’s business life.  😀 

I have almost 30 years old outdoor sweater. It’s zipper has stuck. Thank God, here in Kuopio, Finland we have a small shop ”Nappi ja nauha” (Button and ribbon). They can fix it and it costs only 5 €. Otherwise that sweater is good, but certainly out of fashion. Perhaps after some years it is really fashionable, who knows.

I wish you dear reader God’s blessings (joy, peace and power)!

Pekka Sevanto

old nerd

Kuopio, Finland

Natasha

Olin ATK-suunnittelijana Helsingissä, tavaratalo Stockmannilla 1980-luvulla. Meille tuli uusi työtoveri, Natasha. Hän oli syntynyt Viipurissa, tutustunut suomalaiseen mieheen, mennyt naimisiin ja muuttanut Suomeen. Hänestä tuli huonetoverini.

Teimme töitä ja välillä myös keskustelimme. Hän oli kommunistisen Neuvostoliiton kasvatti ja aluksi pukeutui vihreään housupukuun. Mieleeni tuli, että hän näytti partisaanilta. Partisaani hän ei ollut, muistaakseni hän kertoi olleensa agitaattori. Kommunistisessa maailmassa agitaattori oli kunnioitettu henkilö, jonka tehtävä oli valistaa tietämättömiä ihmisiä Marxin ja Leninin opeista. Ehkä hän halusi käännyttää minutkin kommunistiksi. En tiedä. Mitään pitkiä ideologisia keskusteluja emme käyneet. Teimme töitä. Siihen aikaan olin vapaa-aikoinani hyvin aktiivi radioamatööri. Pidin yhteyksiä sähkötyksellä ja puheella kaikkialle maailmaan, myös Venäjälle. Opettelin muutaman sanan ja lauseen venäjää, että pystyin pitämään lyhyitä radioyhteyksiä venäläisten kanssa venäjäksi. Radioyhteyksistä lähetin todisteeksi QSL-kortin, johon olin liimannut venäjänkielisiä Raamatun lauseita. Sain jonkun verran venäjän kielisiä kirjeitä Neuvostoliitosta. Natasha käytti vapaa-aikaansa ja käänsi ne minulle suomeksi. Vastasin kirjeet lähettäneille englanniksi, koska uskoin, että löytyy joku, joka kääntää kirjeeni venäjäksi.

Natashan, eli Natskun, pukeutuminen muuttui niiden vuosien aikana, kun olimme työtovereita. Hän alkoi pukeutua hienosti mekkoon, puseroihin, leninkiin, siis ladylike tyyliin. Vihreä housupuku jäi historiaan. Hän otti tehtäväkseen opettaa meitä suomalaisjuntteja käyttäytymään kuin herrasmiehet naisia kohtaan. Kun porukalla menimme lounaalle, hän huomautti, ellei joku meistä suomalaisjunteista älynnyt avata hänelle, ja muille naispuolisille työtovereillemme, ovea päästääksemme heidät edellemme.

Valitettavasti Natasha, hänen tyttärensä ja koiransa, kuolivat Teneriffalla hotellihuoneessa kaasuun. Hotellihuoneen kylpyhuoneessa oli vesisäiliö, josta tuli lämmin vesi. Lämmitysenergiana oli kaasu. Vesi lämmitettiin kylpyhuoneessa. Laitteisiin oli tullut vika yöllä, liekki oli sammunut, mutta kaasua virtasi. Sen seurauksena he kaikki menehtyivät.

Ennen lähtöään Teneriffalle, oli Natasha kertonut yhdelle venäläiselle työtoverilleen, että hänen tekisi mieli mennä kirkkoon. En tiedä ehtikö hän toteuttaa sen.

Olin työpaikan edustajana paikalla, kun Natashalle pidettiin Vantaalla evankelisluterilaisen seurakunnan tiloissa muistotilaisuus. Kerroin siellä muistoni läsnäolijoille.

Pitäisikö minun opetella vihaamaan kaikkia venäläisiä, etten olisi venäjämielinen?

Pekka Sevanto

Suomen presidentin vallasta

Tämän vuotisten presidentin vaalien alla olen vastannut usean vaalikoneen kysymyksiin. Vaalikoneet ovat ehdottaneet minulle useita eri henkilöitä, joita kannattaa äänestää vastausteni mukaan. Vaalikoneet ovat olleet käytössä jo hyvin monissa vaaleissa. Olen ehkä joskus äänestänyt jonkun vaalikoneen ehdotuksen mukaan, mutta pääsääntöisesti en tee ratkaisua minkään vaalikoneen ehdotuksen perusteella.

YLEn vaalikone kysyi mielipidettäni tästä:”Presidentillä tulee olla valta hajottaa eduskunta yksin omalla päätöksellään.”

Näinhän on ollut aiemmin. Kysyin tekoälyltä ”Miten eduskunnan hajottaminen tapahtuu?” Sain vastauksen:

”Suomessa eduskunnan hajottaminen on perinteisesti ollut tasavallan presidentin yksinoikeus, mutta vuonna 2000 voimaanastuneen uuden perustuslain 26 §:n mukaan presidentti voi hajottaa eduskunnan vain pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla. Tämä tarkoittaa, että eduskunnan hajottaminen vaatii pääministerin aloitteen, joka perustuu vahvaan syyhyn, ja presidentin on kuultava eduskuntaryhmiä ennen päätöksen tekemistä.”

Aloin miettiä mikä voisi olla vahva syy, joka aiheuttaisi sen, että pääministeri tekisi aloitteen eduskunnan hajottamisesta? Yhtä ja yksinkertaista vastausta siihen on vaikea löytää. Siis arvailen, eli spekuloin:

  • Vieras valtio on ottanut maan hallintaansa. Tällöin eduskunta on melkoisella varmuudella jo hajonnut ja kansanedustajista ainakin osa on paennut maasta, joten ei ole enää eduskuntaa mikä pitäisi hajottaa.
  • Kansanedustajista on hyvin suuri osa estynyt osallistumaan eduskunnan työhön pitkäaikaisesti, joten on joko järjestettävä uudet vaalit, tai muutettava lakia niin, että kansanedustajien lukumäärää pienennetään.

Suomen nykyinen käytäntöhän on se, että maahan muodostetaan aina enemmistöhallitus. Se tarkoittaa sitä, että hallituspuolueet pyrkivät yksimielisyyteen ennenkuin tuovat lakiesityksiä eduskunnan käsiteltäviksi. Normaalisti hallituksen lakiesitykset menevät läpi ja astuvat voimaan eduskuntakäsittelyn jälkeen.

Pääministeri voi esittää hallituksen eronpyynnön mm. todettuaan, että kynnyskysymyksenä pidetty asia ei etene. Tasavallan presidentti yleensä hyväksyy eronpyynnön, mutta voi kyllä pyrkiä estämään hallituksen eron keskustelemalla asiasta pääministerin, ja mahdollisesti eri puolueiden puheenjohtajien kanssa ennen eronpyynnön julkituloa.

Jos eronpyyntö on hyväksytty, ei eduskuntaa välttämättä hajoteta, vaan presidentti voi sopia jonkun puolueen johtajan kanssa uusista hallitusneuvotteluista, jotka kuitenkin jollain tavalla pohjautuvat edellisiin eduskuntavaaleihin. Siinä tapauksessa, että uusia hallitusneuvotteluita ei saada aikaan, hallitus jatkaa toimitusministeriönä ja alkaa järjestää uusia eduskuntavaaleja.

Nykyinen käytäntö on mielestäni ihan hyvä, eli en kannata sitä, että presidentin valtaa ja vastuuta lisättäisiin oikeudella hajottaa eduskunta.

Pekka Sevanto

Slipoveri

Avioeroni jälkeeen kävin läpi yhteisen kotimme minulle jäänyttä jäämistöä ja käteeni osui kuvassa näkyvä slipoveri. Heti tuli mieleeni:”Tätä en hävitä!”. Siihen liittyy yksi hauskimmista tositapauksista ensimmäisen avioliittoni ajalta.

70-luvun alussa meillä oli jo kaksi lasta. Vaimoni oli kotiäiti. Hän hoiti lapset, teki ruoan, leipoi, ompeli, siivosi ja mitä kaikkea kotiäidin tehtäviin silloin kuuluikaan. Joulu lähestyi ja vaimoni halusi itse tehdä minulle joululahjaksi slipoverin. Hän kutoi sitä salaa minulta ja yritti saada sen ajoissa valmiiksi.

Jouluksi piti tehdä monenlaisia ruokia ja se vei aikaa niinkuin muutkin kotityöt kahden alle kouluikäisen lapsen hoitamisen lisäksi, joten vapaata aikaa kutomiseen ei paljoa ollut.

Joulu tuli ja jouluaattona avattiin lahjapaketit. Avasin pehmeän paketin ja sisällä oli slipoverin puolikas ja lappu, jossa luki ”Loppu tulee myöhemmin”.

En ole koskaan ennen, enkä sen jälkeenkään nauranut joululahjan saatuani niin paljon. Ei lahjan tarvitse olla kallis ja täydellinen. Itse tehty ja keskeneräinen lahja voi tuottaa uskomattoman paljon iloa jopa vuosiksi

Kokonaisen slipoverin sain sitten ennen seuraavaa pääsiäistä. Olen sitä käyttänytkin. Nyt siinä näkyy jo kulunut aika. Se ei ole yhtä valkoinen kuin vuosikymmeniä sitten, mutta tuottaa iloa vieläkin pelkällä olemassa olollaan.

Pekka Sevanto

Kohtaaminen kadulla

Olimme vaimoni kanssa Helsingissä kävelyllä lauantana 12.10.19 illalla. Kävelimme Aleksanterinkadun oikeanpuoleisella jalkakäytävällä Mannerheimintietä kohti. Huomasimme erään kaupan rappusille istuvan ja nojailevan nuorehkon miehen. Hänellä oli maastopuvun housut jaloissaan ja armeijan vihreä pitkähihainen trikoopaita päällä, jotkut jalkineetkin taisivat jaloissa olla. Hänen vieressään oli lähes tyhjä Bacardi pullo. Selvästi näki, että mies oli nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta. Vilkaisimme häntä ja kävelimme eteenpäin, koska olimme menossa hotelliin yöpymään. Käveltyämme noin sata metriä, vaimoni kysyi:

– Olisko meidän pitänyt pysähtyä ja kysyä tuon miehen vointia?

– Niin varmaan olisikin, mennään kysymään, vastasin.

Käännyimme takaisin ja lähdimme kävelemään kohti sitä paikkaa missä mies oli ollut. Matkalla keskustelimme ja totesin olleeni kuin leeviläinen, joka käveli apua tarvitsevan ohi. Kiitin Herraa ja vaimoani siitä, että he herättivät minut ajattelemaan myös muuta kuin omaa haluani päästä takaisin hotelliin.

Tulimme miehen luo. Kumarruin miehen puoleen ja kysyin:

– Onks sulla ongelmia?

– Ei, ei mitään, sanoi mies hieman sammaltaen.

– Voimmeko mitenkään auttaa, kysyin.

– No, onksh teillä ashuntoa?

– Ei, me ollaan vaan käymässä täällä, vastasi vaimoni.

Ojensin käteni miehelle ja sanoin ”No, me rukoillaan sun puolestas”. Mies tarttui käteeni lujalla otteella nousi ylös Bacardi pullo toisessa kädessä. Otti huikan. Hän oli minua kookkaampi, nuorempi ja varmasti vahvempi. Mielessä häivähti, saanko pullosta päähäni, tai syntyykö joku muu hässäkkä? Mies yllätti minut ottamalla karhumaiseen halaukseen. Halaus oli luja, mutta siinä ei ollut mitään väkivallan tuntua. Sen jälkeen hän kääntyi vielä vaimoni puoleen ja halasi häntäkin.

Mies kääntyi Tuomiokirkon suuntaan, hieman horjahteli, Bacardi pullo vielä kädessä. Alkoi tanssahdella ja lähes laulaa:

– Jeesus Kristus, Jeesus Kristus …

Katsoimme vielä hänen jälkeensä ja käännyimme kohti Mannerheimintietä. Kävelimme rauhallisen reippaasti takaisin hotellille. Rukoilimme miehen puolesta mielessämme ja vielä yhdessä hotellissa ääneen. Olimme kiitollisia Herralle, että saimme kohdata tuon miehen.

Muistamme häntä edelleen. Muistakaa tekin häntä ja kaikkia, jotka ovat alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden huumaamia. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä ja Hänen tahtonsa on, että kaikki ihmiset pelastuisivat.

On suuri ilo ja etuoikeus saada vielä vanhanakin palvella Herraa ja lähimmäisiä monin tavoin, kun Hän johdattaa. Uhkarohkea ei kannata olla, mutta pelkoa ei rakkaudessa ole. Jumala on itse luvannut suojella ja varjella meitä. Hän johdattaa meidät siihen kotiin, jonne Jeesus on mennyt etukäteen valmistamaan meille sijaa.

Herra, kasvata meitä uskomaan ja luottamaan Sinun mahdollisuuksiisi.

Sinä, Pyhä, Israelin ja kaikkien kansojen Jumala olet voimallinen, uskollinen ja luotettava.

Amen.

Pekka Sevanto 20.10.2019

Venäläinen vanki

Sain taannoin kuulla olevani venäjämielinen, kun en lähtenyt toistamaan tuttua lausetta ”ryssä on ryssä, vaikka voissa paistettas”. Kerroin vakaan kantani, että tavallisia Venäjän kansalaisia ei pidä syyllistää maan johdon tekemistä päätöksistä ryhtyä sotaan Ukrainassa. Mielipiteeni venäläisistä olivat leimaajan mielestä liian positiivisia. Nyt käynnissä oleva sota on todella hirveä ja meillä jaetun tiedon mukaan aloittaja on yksiselitteisesti Venäjän valtion nykyinen johto.

Elämäni ensimmäinen kohtaamani venäläinen oli jatkosodan jälkeen Suomessa, Tuusulan Hyrylässä, asunut sotavanki. Hän oli lyhyt, ehkä 50 vuotias, vaaleatukkainen mies, joka kävi pilkkomassa meille puita. Hän sai vapaasti kulkea kylällä. Ei häntä tarvinnut vartioida. Hän teki työnsä, emmekä me lapset häntä pelänneet. Ei hän meille puhunut, ei ehkä osannut puhua suomea.

Olen tähänastisen elämäni aikana kohdannut useita venäläisiä Suomessa. Mitään kielteisiä muistoja ei minulla heistä ole. Käynnissä oleva sota on todella järkyttävä. Venäjän nykyhallinnon ja armeijan päätöksiä, sekä toimenpiteitä en voi hyväksyä.

Olemmeko me suomalaiset osasyyllisiä siihen, että sota jatkuu? Perustelen kysymystäni niillä tosiseikoilla, jotka tiedän. Mehän tuemme Ukrainaa sodankäynnissä myös sotatarvikkeita lahjoittamalla. Olemme yksiselitteisesti osa länsiliittoumaa, joka käy sotaa Venäjän ja sen liittolaisten kanssa. Luojan kiitos, toistaiseksi emme ole joutuneet aseellisten toimien kohteeksi. Sota on pysynyt informaatiosodan tasolla. Toistaiseksi.

Edelleen kysyn:

Pitäisikö minun nyt vihata kaikkia venäläisiä, koko Venäjän kansaa, ettei minuun lyötäisi
leimaa ”venäjämielinen” ?

Pekka Sevanto

Turkistarhat tulilinjalla

Ei mitään uutta auringon alla, tuli mieleen eilisestä uutisesta ”Ruokavirasto määräsi lopetettavaksi 115 000 kettua ja supikoiraa” (YLE 14.9.23). Vai onko sittenkin jotain uutta?

Ihmetystä herättää, että Ruokavirasto on antanut tuollaisen määräyksen. Käsittääkseni kettuja ja supikoiria ei kasvateta ihmisten ravinnoksi. Oikeampi virasto tuollaisen määräyksen antajaksi olisi joku elinkeinotoiminnasta ja maataloudesta vastaava virasto, tai parin viraston yhteinen toimenpide.

Ymmärrän kyllä, että virastojen toimiala elää aikojen saatossa, mutta olisiko syytä tarkentaa niitä aika ajoin? Kansalaisten näkökulmasta katsoen olisi hyvä, jos määräyksiä jakavan viraston nimi olisi sellainen, ettei syntyisi epäilystä ideologisista tavoitteista.

Turkistarhaus on vuosikymmenien saatossa ollut aika ajoin kovan paineen alla. Erityisesti vihervasemmisto on halunnut koko alan lopettamista vedoten eläinsuojeluun ja siihen, että turkikset ovat ylellisyystuotteita, jotka eivät ole välttämättömiä.

Jos turkistarhauksen alasajoon päädytään maassamme, se johtanee siihen, että seuraavaksi ovat tulilinjalla sikatilat, nautaeläinten kasvattaja, kanalat jne. Maailmassa, ja myös Suomessa, on jo pitkään vellonut ideologia, joka haluaa ohjata ihmiset täydelliseen vegaaniuteen. Puoluepolitiikassa sitä ovat voimakkaimmin ajaneet Vihreät, Vasemmistoliiton ja SDP:n tukemana. Toki samanlaista henkeä on myös Kokoomuksessa, Keskustapuolueessa, RKP:ssä ja mahdollisesti myös pienemmissä puolueissa.

Vuosikymmeniä sitten on julistettu, että maamme on moniarvoinen ja sitä pitää tukea.

Tukisiko turkiskasvattajien elinkeinon kieltäminen moniarvoisuutta?

Pekka Sevanto

Kuopio

Igor

Yli 20 vuotta sitten tutustuin Igoriin työasioissa. Hän oli syntynyt Suomessa ja puhui täysin suomea, mutta osasi venäjääkin, koska se oli hänen lapsuudenkotinsa kieli. Igor kertoi, kuinka häntä ja muita venäjänkielisiä lapsia haukuttiin ryssiksi. Eikä se mukavalta tuntunut. Igor oli monitaitoinen mies tietotekniikan saralla. Häneltä sain ohjelmamodulin, joka tuli käyttöön pääasiassa yksin suunnittelemaani, ja ohjelmoimaani, tietokoneohjelmaan.

Meistä tuli Igorin kanssa ystäviä. Hän muutti Kuopiosta pääkaupunkiseudulle ja eli siellä loppuvuodet. Pidimme yhteyttä puhelimitse. Keskustelumme olivat yleensä pitkiä. Elämän arvomme olivat aika samanlaisia. Toki erojakin oli, muttemme me niistä riitaa saaneet aikaan. Hän kuoli syöpään 2017. Se oli iso menetys minulle, Igorin läheisille ja ystäville. Kiitän Luojaani siitä, että USA:ssa asuva Nina, Igorin tytär, pitää silloin tällöin minuun yhteyttä Facebookin kautta.

Pahinta on vihanlietsonta kotimaassamme asuvia venäjänkieltä äidinkielenään puhuvia ihmisiä kohtaan. Meidän suomalaisten on sanottu olevan rauhallinen kansa. Osittain se on totta, mutta löytyy myös vähemmän rauhallista väkeä.

Jokaisen ajattelevan suomalaisen on syytä pidättäytyä vihanlietsonnasta venäjänkielisiä kohtaan. Eihän vihanlietsontaa kannata harrastaa ketään kohtaan.

Lietsomalla vihaa naapurimaassa asuvia ihmisiä kohtaan emme paranna turvallisuuttamme yhtään.

Siinä voi käydä päinvastoin.

Pekka Sevanto